Meripuolustussäätiö

Meripuolustussäätiö – Marinstiftelsen tukee ja kehittää meripuolustuksen reservin vapaaehtoiskoulutus- ja järjestötyötä. Säätiö vaalii alan perinteitä ja tallentaa historiaa sekä herättää yleistä kiinnostusta meripuolustusta kohtaan.

Tarkoitustaan säätiö toteuttaa tukemalla meripuolustuksen piirissä toimivia vapaaehtoisen maanpuolustustyön yhdistyksiä sekä myöntää apurahoja säätiön tarkoitusta palveleviin hankkeisiin. Säätiön toiminnan painopisteenä on Sininen Reservi ry:n ja sen jäsenyhdistysten sekä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Meripuolustuspiirin taloudellinen tukeminen.

Säätiö on perustettu vuonna 1959. Säätiön toiminta laajeni valtakunnalliseksi vuonna 1997. Säätiö toimi vuosina 1997 – 2014 nimellä Sinisen Reservin Säätiö.

Tukihakemukset osoitetaan säätiön asiamiehelle, 28.2 ja 31.8 mennessä.

Hakemuksiin toivotaan aina liitettävän mahdollisimman kattava kuvaus haettavan tuen määrästä, tarkoituksesta ja mitä haettavalla tuella on suunniteltu tehtävän.

Säätiöön ei kuulu jäseniä tai jäsenistöä. Säätiön toimielimet ovat hallitus ja valtuuskunta, jotka vastaavat säätiön toiminnasta ja sen omaisuudesta.

Hallitus

Hallituksen puheenjohtaja

Toimitusjohtaja Yrjö Kopra

Varsinaiset jäsenet

Senior partner Pekka Jaatinen
Senior Consultant Arno Hakkarainen
Talousjohtaja Ilkka Salonen
Kommodori Timo Hirvonen
Toimitusjohtaja Kyösti Vesterinen

Henkilökohtaiset varajäsenet

Varatuomari Pekka Takki
Kaupallinen sihteeri Seppo Vihersaari
Kommodori Pasi Pajunen
Konsernijohtaja Alexander Bargum
Sotilaskotisisar Maritta Sariola

Valtuuskunta

Valtuuskunnan puheenjohtaja

Toimitusjohtaja Christian Elfving

Valtuuskunnan jäsenet

Johtaja Jussi Aarnio
Hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen
Varatoimitusjohtaja Jari Anttila
Hallituksen puheenjohtaja Philip Aminoff
Hallituksen puheenjohtaja Berndt Brunow
Konserninjohtaja Jan-Martin Börman
Vuorineuvos Jorma Eloranta
Toimitusjohtaja Juha Heikinheimo
Hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin
Hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius
Toimitusjohtaja Esko Mustamäki
Toimitusjohtaja Pekka Lundmark

Merenkulkuneuvos Juha Nurminen
Hallituksen puheenjohtaja Gustav Nyberg
Vuorineuvos Jari Paasikivi
Hallituksen puheenjohtaja Antti Pankakoski
Vuorineuvos Juha Rantanen
Vara-amiraali Veijo Taipalus
Vuorineuvos Jaakko Rauramo
Toimitusjohtaja Esa Rautalinko
Toimitusjohtaja Mika Seitovirta
Konsernijohtaja Janne Timonen
Konsernijohtaja Heikki Vienola

Yhteystiedot

Asiamies:
Arno Hakkarainen
Email:
arno.hakkarainen@srs.fi
Puhelin:
050 383 5486
Osoite:
c/o Arno Hakkarainen
Helenankuja 4
01400 Vantaa

Pin It on Pinterest